Olin jossain kohtaa ymmärtänyt aikataulut väärin. Sen sijaan, että menisin maanantaina sairaalaan ja keskiviikkona leikkaukseen, menenkin sairaalaan jo tänään ja leikkuriin pääsen/joudun jo huomenna.

Perjantaina olin tosiaan esikäynnillä, ja siellä tämä aikataulu valkeni mulle kunnolla. Tapasin fysioterapeutin, joka uhkasi kiskoa mut jaloilleni jo tiistaina, vaikka multa katkotaan suunnilleen jokainen vatsalihas (joita siis ei ole); hoitajan, jolle kerroin, että pelottaa niin perkeleesti, ja joka haki paikalle osastonhoitajan, joka taas kysyi, haluanko, että leikkausta siirretään (miksi ihmeessä, kun se on edessä joka tapauksessa ja nämä pelot ei varmasti ainakaan pienene ajan myötä); kirurgin, joka katseli minua sillä silmällä ja sanoi, että ulkoisesti näyttäisi siltä, että selvitään ilman avannetta, mutta että lopullisesti se selviää vasta leikkauspöydällä sekä anestesialääkärin, jonka kanssa tulimme siihen tulokseen, että epiduraalin sijaan saan kipupumpun, koska suoneen annosteltava kipulääke pistää vähän päätäkin suloisesti sekaisin ja voi siten lievittää sairaala-angstia ja joka kirjoitti papereihini, että maanantaiaamuna mulle pitää antaa norsunannos diapamia, jotta suostun lähtemään leikkaussaliin...

Maanantaina puoliltapäivin (olen ohjelmoitu toiseksi leikkaussaliin) saapi siis lähettää voimahaleja, rukouksia tai vaikka voodoo-säteitä, kukin vakaumuksensa mukaan. Leikkaus kestää noin kolme tuntia.

Palaan asiaan, kunhan pääsen kotiin. Nettiyhteyttä ei osastolla kuulemma ole, palomuurien takia ei pääse oikeastaan kuin intranettiin.