Perjantaina se sitten tuli. Kutsu Meilahteen. Tähystys 9.11. eli ensi
keskiviikkona, lääkärin tapaaminen parin viikkoa sen jälkeen.
Pitäisi soittaa ja kysyä, saanko vaihtaa ohjeissa mainitun
Colonsterilin mielestäni inhimillisempään tyhjennysaineeseen
Phosphoraliin. Joka tapauksessa käyn ostamassa tyhjennysaineet
apteekista, koska ihan turha luullakaan, että lähden tässä kunnossa
jälkikasvun seurassa seikkailemaan huvikseni Meilahteen saakka hakemaan
noita aineita.
Samalla pitää kysyä, että saanhan, oi saanhan
sellaisen esilääkityksen, etten tiedä koko tähystyksestä yhtään mitään.
Ensimmäinen tähystyskokemukseni tehtiin ilman tainnutusta, ja sen
jälkeen olen halunnut pään sekaisin. Raskaus- ja imetysaikoina suostuin
tähystettäväksi ilman troppia. Niidne kokemusten perusteella sanoisin,
että ilman hyvää syytä en enää tolkuissani tähystyspöydälle kiipeä.
Pohdituttaa myös selviytymiseni edes tuonne tähystykseen saakka.
Suolesta vuotaa verta lähes solkenaan, ruuan tuoksukin aiheuttaa
kramppeja, syömisestä puhumattakaan. Puhelimessa pitäisi siis selvittää
myös sekin, että mikä sairaala minut ottaa vastaan, jos koen, että
paikkani on päivystyksessä. Tämä oman kaupungin hospitaali, jossa olen
tähän asti ollut hoidossa, vai Meilahti, jossa paperini nyt sijaitsevat
ja jonne olen viikon päästä menossa tutkittavaksi.
Ja mitä
jos joudun osastohoitoon heti tähystyksestä? Lähinnä jälkikasvun
hoitojärjestelyt huolestuttavat. Mies sanoi, että hän käyttää
talvilomansa sitten heti (heh, tietäisipä sen jälkeen ainakin, mitä
kotivanhempana oleminen onkaan...), mutta eihän hänelläkään lomaa ole
loputtomiin. Alueemme päivähoitotilanne on katastrofaalinen, kaikkiin
hoitopaikkoihin on useamman lapsen jonot. No, kaupungilla on
velvollisuus järjestää hoitopaikka kahdessa viikossa, mutta se voi
sitten olla mistä päin kaupunkia tahansa. Ja kun jälkikasvu on tähän
saakka ollut kotihoidossa, voi tuollainen äkillinen hoidonaloittaminen
olla aika kova shokki, jos vielä äiti on samaan aikaan "kadonnut" kotoa.
Jotain muutakin oli viikonloppuna mielen päällä, mutta se hävisi
flunssan aiheuttaman kuumehorkan alle. Onneksi flunssa taisi olla
pikamallia, koska nyt vointini on sen suhteen jo ihan jees.
maanantai, 31. lokakuu 2005
Kommentit