Perjantaina se sitten tuli. Kutsu Meilahteen. Tähystys 9.11. eli ensi keskiviikkona, lääkärin tapaaminen parin viikkoa sen jälkeen.

Pitäisi soittaa ja kysyä, saanko vaihtaa ohjeissa mainitun Colonsterilin mielestäni inhimillisempään tyhjennysaineeseen Phosphoraliin. Joka tapauksessa käyn ostamassa tyhjennysaineet apteekista, koska ihan turha luullakaan, että lähden tässä kunnossa jälkikasvun seurassa seikkailemaan huvikseni Meilahteen saakka hakemaan noita aineita.

Samalla pitää kysyä, että saanhan, oi saanhan sellaisen esilääkityksen, etten tiedä koko tähystyksestä yhtään mitään. Ensimmäinen tähystyskokemukseni tehtiin ilman tainnutusta, ja sen jälkeen olen halunnut pään sekaisin. Raskaus- ja imetysaikoina suostuin tähystettäväksi ilman troppia. Niidne kokemusten perusteella sanoisin, että ilman hyvää syytä en enää tolkuissani tähystyspöydälle kiipeä.

Pohdituttaa myös selviytymiseni edes tuonne tähystykseen saakka. Suolesta vuotaa verta lähes solkenaan, ruuan tuoksukin aiheuttaa kramppeja, syömisestä puhumattakaan. Puhelimessa pitäisi siis selvittää myös sekin, että mikä sairaala minut ottaa vastaan, jos koen, että paikkani on päivystyksessä. Tämä oman kaupungin hospitaali, jossa olen tähän asti ollut hoidossa, vai Meilahti, jossa paperini nyt sijaitsevat ja jonne olen viikon päästä menossa tutkittavaksi.

Ja mitä jos joudun osastohoitoon heti tähystyksestä? Lähinnä jälkikasvun hoitojärjestelyt huolestuttavat. Mies sanoi, että hän käyttää talvilomansa sitten heti (heh, tietäisipä sen jälkeen ainakin, mitä kotivanhempana oleminen onkaan...), mutta eihän hänelläkään lomaa ole loputtomiin. Alueemme päivähoitotilanne on katastrofaalinen, kaikkiin hoitopaikkoihin on useamman lapsen jonot. No, kaupungilla on velvollisuus järjestää hoitopaikka kahdessa viikossa, mutta se voi sitten olla mistä päin kaupunkia tahansa. Ja kun jälkikasvu on tähän saakka ollut kotihoidossa, voi tuollainen äkillinen hoidonaloittaminen olla aika kova shokki, jos vielä äiti on samaan aikaan "kadonnut" kotoa.

Jotain muutakin oli viikonloppuna mielen päällä, mutta se hävisi flunssan aiheuttaman kuumehorkan alle. Onneksi flunssa taisi olla pikamallia, koska nyt vointini on sen suhteen jo ihan jees.