Viime yö menikin sitten valvoskellessa ja itkeskellessä, kun tulevaisuus tuntui valottomalta.

Lääkärissä tuli heti kylmää vettä niskaan, kun paikalla ei ollutkaan oma ihana lääkärini, vaan se tohtori, jonka hoidosta nimenomaan halusin aikoinaan pois. Tämän asenne kun on sellainen "ethän sinä tyttöraasu mistään mitään tiedä, annas kun setä kertoo, miten asiat ovat". Argh.

Yritin kuitenkin kertoa tilanteestani mahdollisimman rehellisesti. Onneksi potilaskertomukseeni oli jo viime käynnillä kirjattu, että olisi syytä lähettää Meilahteen konsultaatioon. Sinne lähtivät paperini tänään.

Tämä lekuri mainitsi vaihtoehtoina vain leikkauksen ja siklosporiinin, Remicadesta ja Adacolumnista hän ei maininnut mitään. Leikkaukseen hän ei kannustanut: "olisihan se sääli leikata, kun vain osa suolesta on tulehtunut ja loppuosa on ihan kunnossa". Toisaata hän sanoi, että siklosporiinillakin usein pystytään vain siirtämään leikkaustarvetta vuodella eteenpäin. En jaksanut kovasti tästä aiheesta ryhtyä taittamaan peistä, koska hoidostani vastaavat jatkossa ihan eri sairaalan ihmiset.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että loppupeleissä tässä on kyse minun elämänlaadustani, joka tällaisena ei ole kummoista. Sitäpaitsi matkan varrella on ollut myös kausia, jossa tähystyksessä on todettu koko paksusuolen olleen tulehtunut, vaikka tilanne onkin useimmiten vakiintunut laskevaan tai korkeintaan poikittaiseen paksusuoleen.

Nyt odottelen kutsua Meilahteen. Todennköisesti haluavat ensin tähystää, koska edellisestä kerrasta on reilut puolitoista vuotta. Kuulemma muutamassa viikossa yleensä pääsee tutkimuksiin.