Lähdin aikoinani opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle. Sain solukämpän kahden hengen solusta. Kämppikseni oli oikein mukava, mutta jo ensimmäisen syksyn aikana minulle selvisi, että minä ja koliitti emme sopeudu soluelämään. Ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät kuitenkaan saaneet ylioppilaskylästä yksiöitä ilman päteviä perusteita, ja yksityisille vuokramarkkinoille ei minulla ollut varaa lähteä.

Sain lääkärin kirjoittamaan minulle todistuksen siitä, että tarvitsen yksityisyyttä, rauhaa ja oman vessan. Ja kas, joululomasta tulikin muuttoloma. Joulunpyhät vietin kotona (no, aaton sairaalan päivystyksessä, mutta se on jo toinen tarina) ja välipäivinä palasin pakkaamaan tavaroita ja kuljettamaan niitä toiseen taloon.

Vuoden vaihtumisen jälkeen palasivat opiskelukaveritkin, ja kerroin muuttaneeni. Ensimmäisen vuoden opiskelijan yksiö herätti tietenkin ihmetystä, ja kerroin, että sairauteni takia sain lääkärintodistuksen asunnonhakua varten. "Epäreilua! On mullakin joskus maha kipeä, munkin pitää saada yksiö!" totesi joku.

Silloin en saanut suutani auki, mutta nuo sanat ovat jääneet kaikumaan mielessäni. Tarjous on yhä voimassa: ota sinä tämä sairaus, niin saat yksiöni ja minä vaikka maksan vuokrasi ihan siitä ilosta, että mahani olisi vain joskus kipeä.