Tammikuun loppu meni melko ahdistuneissa tunnelmissa. Toisaalta tunsin fyysisen vointini mitä mainioimmaksi. Mietinkin, mitä järkeä on mennä leikkaukseen, kun pitkästä aikaa olen niin hyvässä kunnossa, että voin käydä lenkillä, jaksan olla sosiaalinen muutenkin kuin netitse ja kortisonikilotkin alkavat liueta.

Noh, sitten tuli pari suolen kannalta huonompaa päivää. Lääkkeiden sivuvaikutukset - tolkuton kolmen päivän päänsärky, johon ei edes Panacod auttanut, kuukautiskierron häiriöt, ruokahaluttomuus, unettomuus ynnä muut - tuntuivat myös voimistuvan. Ehkäpä en sittenkään peru leikkausaikaa.

Nyt on taas rauhallisempi ja jollain tapaa rohkeampikin mieli. Parempi kuitenkin mennä leikeltäväksi nyt, kun en ole aivan raato. Väliaikaisen avanteenkin todennäköisyys on pienempi, kun leikkaus tehdään rauhallisessa vaiheessa ja kun en edes käytä kortisonia juuri nyt.

Lääkäri soitteli tänään viime viikkoisten labrojen tuloksia. Kuulemma kaikki siltäkin kantilta ihan OK, hemppa hieman alhainen, mutta niinhän se aina. Voisin muuten kirjoittaa kotikaupunkini labrasysteemeistä pitkän ja kiukkuisen kirjoituksen, mutta se saa jäädä toiseen kertaan. Kun uniongelmaista alkaa väsyttää, ei sänkyynmenoa voi lykätä hetkeäkään.