Kun ruoka tulee pahimmillaan läpi muutamassa tunnissa, ei liene ihme,
että erinäisiä puutoksia on matkan varrella tullut podettua. Ne
vaativat oman huomionsa.
Ensinnäkin minulla on aina ollut hirvittävän alhainen hemoglobiinitaso.
Lääkärit välillä kyselevät labratuloksiani katsellessaan, että kuinka
pysyn pystyssä. Ihan hyvin toistaiseksi, kuukautisten aikaan saattaa
vähän päässä heittää... Rautalääkkeitä olen kokeillut jos jonkinlaista,
vaikutus on plusmiinusnolla: pistävät suoliston sen verran sekaisin,
että mikään ei imeydy senkään vertaa. Ainoa, jota toisinaan voin
käyttää, on Floravital.
Vähän sama ongelma on "rautaruuassa", eli voin syödä täysjyvää ja lihaa
vain maltillisesti. Pinaattia ja persiljaa yritän käyttää reilusti,
mutta ne eivät taas maistu perheelle. Ja C-vitamiinia toki aina raudan
kera.
Toinen isompi ongelma on kalsium. Kortisonikuurien takia olen saanut
riesakseni osteopenian, eli kalkkia pitäisi saada rutkasti. Syönkin
päivittäin lisäkalkkia reilulla kädellä, lisäksi yritän käyttää (suolen
salliessa) paljon maitotuotteita ja vähintään pari kertaa viikossa
kalaa.
Kalkki ja rauta ovat siitä lystikkäitä, että ne haittaavat toistensa
imeytymistä. Eli optimaalisesti suunniteltuna söisin päivässä
kalkkipitoisen aterian sekä rautapitoisen aterian, riittävän kaukana
toisistaan. Tällainen kikkailu onnistuu harvoin. Etenkin kun vielä
pitäisi päivän kofeiiniannokset (kolaa ja teetä, kahvia en ole koskaan
oppinut juomaan) pitäisi sijoittaa erilleen noista aterioista, koska
kofeiini hidastaa sekä raudan että kalsiumin imeytymistä.
Silloin, kun ruoka ei voisi vähempää kiinnostaa, ei oikeasti jaksa
miettiä tällaisia. Sitten taas toisena hetkenä, kun syön kaiken, minkä
kiinni saan, ei näitä ehdi pohtia. Pitäisi, tiedän, niin voisinkin ehkä
paremmin...
tiistai, 20. syyskuu 2005
Kommentit