Minulle on jo ajalta ennen diagnoosia ollut selvää, että
ruokailutottumuksillani on yhteys suolistoni vointiin. Tosin sen
yhteyden laatu on edelleen epäselvä.
Ennen diagnoosia kokeilin maidotonta dieettiä kuukauden verran. Aluksi
se tuntui auttavan, sitten tilanne muuttui pahemmaksi kuin koskaan.
Testailin muitakin eliminaatiodieettejä, pari viikkoa kutakin, mutta
apua ei löytynyt.
Diagnoosin jälkeen olen noudattanut muun muassa vähäjätteistä
ruokavaliota, vastapainoksi toisena aikana sitten runsaskuituista. Olen
ollut kasvissyöjä. Olen kokeillut pariinkin otteeseen SCD-dieettiä
hyvin tiukasti, mutta valitettavasti se(kään) ei auttanut. Olen
eliminoinut ruuastani lähes kaiken rasvan, niin näkyvän kuin
piilosellaisen, ainoastaan kala- ja kasvisrasvoja käytän harkitusti.
Olen tankannut maitohappobakteereja suolistoflooran tasapainottamiseksi.
Akuutteja tulee ja menee riippumatta siitä, mitä suuhuni pistän.
Akuutin ollessa pahimmillaan menetän ruokahaluni, kunnes kortisoni tuo
sen takaisin kymmenkertaisena. Syömättömyyskausina olen pitänyt
tärkeimpänä, että syön edes jotakin, oli se sitten miten
epäterveellistä tahansa. Ahmimiskausina ehdin miettiä syömisiäni vasta
lautasen tyhjennyttyä - jos se ruoka lautaselle asti edes ehtii...
Tänään tämän ruoka-aiheisen kirjoituksen kirvoitti saunanjälkeinen
herkkuhetki: muu perhe söi kiuasmakkaraa, joka ihme kyllä aiheutti
minulle lähinnä ällötystä. Minä dippailin nachoja guacamoleen, huuhdoin
ne alas limpparilla ja jälkkäriksi mässäilin pussillisen karkkia. Röyh!
Vielä toistaiseksi olo on hyvä. Saapa nähdä, kadunko tätä aamulla
katkerasti. Toivottavasti en vielä yöllä kuitenkaan.
lauantai, 17. syyskuu 2005
Kommentit