Minulle on jo ajalta ennen diagnoosia ollut selvää, että ruokailutottumuksillani on yhteys suolistoni vointiin. Tosin sen yhteyden laatu on edelleen epäselvä.

Ennen diagnoosia kokeilin maidotonta dieettiä kuukauden verran. Aluksi se tuntui auttavan, sitten tilanne muuttui pahemmaksi kuin koskaan. Testailin muitakin eliminaatiodieettejä, pari viikkoa kutakin, mutta apua ei löytynyt.

Diagnoosin jälkeen olen noudattanut muun muassa vähäjätteistä ruokavaliota, vastapainoksi toisena aikana sitten runsaskuituista. Olen ollut kasvissyöjä. Olen kokeillut pariinkin otteeseen SCD-dieettiä hyvin tiukasti, mutta valitettavasti se(kään) ei auttanut. Olen eliminoinut ruuastani lähes kaiken rasvan, niin näkyvän kuin piilosellaisen, ainoastaan kala- ja kasvisrasvoja käytän harkitusti. Olen tankannut maitohappobakteereja suolistoflooran tasapainottamiseksi.

Akuutteja tulee ja menee riippumatta siitä, mitä suuhuni pistän. Akuutin ollessa pahimmillaan menetän ruokahaluni, kunnes kortisoni tuo sen takaisin kymmenkertaisena. Syömättömyyskausina olen pitänyt tärkeimpänä, että syön edes jotakin, oli se sitten miten epäterveellistä tahansa. Ahmimiskausina ehdin miettiä syömisiäni vasta lautasen tyhjennyttyä - jos se ruoka lautaselle asti edes ehtii...

Tänään tämän ruoka-aiheisen kirjoituksen kirvoitti saunanjälkeinen herkkuhetki: muu perhe söi kiuasmakkaraa, joka ihme kyllä aiheutti minulle lähinnä ällötystä. Minä dippailin nachoja guacamoleen, huuhdoin ne alas limpparilla ja jälkkäriksi mässäilin pussillisen karkkia. Röyh! Vielä toistaiseksi olo on hyvä. Saapa nähdä, kadunko tätä aamulla katkerasti. Toivottavasti en vielä yöllä kuitenkaan.