Kauan sitten en tiennyt mitään haavaisesta paksusuolitulehduksesta. Välillä vatsani oli kipeä ja hieman löysänlainen, mutta oletin sen olevan ihan "normaalia" kiltin tytön syndroomaa, jännityspäänsärkyni sukulaista.

Eräänä syksyisenä iltana iski sitten ihan kamala vatsakipu. Vuoroin istuin pytyllä, vuoroin työnsin sinne päätäni, enkä tiennyt, kummasta päästä olisin tyhjentänyt, kun kummastakaan ei tullut mitään. Yritin helpottaa oloani lämpimillä hauteilla, sitten kylmillä kääreillä. Ei auttanut, kuten ei särkylääkekään. Lopulta äitini päätti, että olen kärsinyt tarpeeksi, ja lähdimme päivystykseen.

Kuten tavallista, oireet helpottivat heti lääkäriin päästyäni, mutta olin kuitenkin vielä ihan riittävän kipeä. Aikani odoteltuani pääsin lääkärin puheille. Hän tunnusteli vatsaani ja kyseli, olisiko mahdollista, että olisin raskaana. Eipä ollut, ei. Sitten hän kyseli kuukautiskiertoani, ja vaikka ei ollut sen paremmin vuoto-, pms- kuin ovulaatioaikakaan, lääkäri tuomitsi vatsakipuni naistenvaivoiksi ja lähetti minut kotiin potemaan.

Kotiin päästyäni joku tukos tai vastaava oli auennut, ja suoli tyhjeni urakalla. Kivut lakkasivat aamuun mennessä, tosin kovin levänneeltä oloni ei tuntunut vielä silloinkaan, kun yö meni vessassa rampatessa.

Pari vuotta myöhemmin sain selityksen tällekin kohtaukselle, joka on ensimmäisiä muistiini jääneitä oireita koliitistani.