Kauan sitten en tiennyt mitään haavaisesta paksusuolitulehduksesta.
Välillä vatsani oli kipeä ja hieman löysänlainen, mutta oletin sen
olevan ihan "normaalia" kiltin tytön syndroomaa, jännityspäänsärkyni
sukulaista.
Eräänä syksyisenä iltana iski sitten ihan kamala vatsakipu. Vuoroin
istuin pytyllä, vuoroin työnsin sinne päätäni, enkä tiennyt, kummasta
päästä olisin tyhjentänyt, kun kummastakaan ei tullut mitään. Yritin
helpottaa oloani lämpimillä hauteilla, sitten kylmillä kääreillä. Ei
auttanut, kuten ei särkylääkekään. Lopulta äitini päätti, että olen
kärsinyt tarpeeksi, ja lähdimme päivystykseen.
Kuten tavallista, oireet helpottivat heti lääkäriin päästyäni, mutta
olin kuitenkin vielä ihan riittävän kipeä. Aikani odoteltuani pääsin
lääkärin puheille. Hän tunnusteli vatsaani ja kyseli, olisiko
mahdollista, että olisin raskaana. Eipä ollut, ei. Sitten hän kyseli
kuukautiskiertoani, ja vaikka ei ollut sen paremmin vuoto-, pms- kuin
ovulaatioaikakaan, lääkäri tuomitsi vatsakipuni naistenvaivoiksi ja
lähetti minut kotiin potemaan.
Kotiin päästyäni joku tukos tai vastaava oli auennut, ja suoli tyhjeni
urakalla. Kivut lakkasivat aamuun mennessä, tosin kovin levänneeltä
oloni ei tuntunut vielä silloinkaan, kun yö meni vessassa rampatessa.
Pari vuotta myöhemmin sain selityksen tällekin kohtaukselle, joka on ensimmäisiä muistiini jääneitä oireita koliitistani.
maanantai, 19. syyskuu 2005
Kommentit