Huomenna mulla on aika avannehoitajalle. Yhdeksältä. Tarkoittaa sitä, että ovesta pitää astua pakkaseen jo 7.20. Joku hinta kai on maksettava mukavasta (=rauhallisesta ja luonnonläheisestä) asuinalueesta.

Tähän asti olen onnistunut välttelemään leikkauksen ajattelemista melko ansiokkaasti. Olen kyllä tehnyt käytännön järjestelyjä, jotta maapallo pysyisi radallaan silloinkin, kun minä makaan avuttomana sairaalan muovitetussa sängyssä. Tähän väliin ehtii vielä osua yksi merkkipäiväkin, ja olen toivonut saavani lahjaksi uuden kännykän. Sellaisen, jolla voi lukea sähköpostiakin. Onkohan Meilahden sairaalassa potilaille tarkoitettua nettikonetta?

Olen jonkin verran valmistautunut lukemalla tautiyhdistyksen uutta leikkausopasta (joka toivottavasti päivittyy myös nettisivuille jossain vaiheessa). Minusta siinä on sopivasti faktaa melko kiihkottomasti esitettynä, mutta kuitenkaan opas ei ole "steriili", vaan siinä näkyy potilaan näkökulma asioihin.

Olen myös liittynyt J-pussileikattujen yhdistykseen. Liittymisilmoitukseni on mennyt perille, jäsenpostia odottelen. Olen pohtinut yhteyden ottamista tukihenkilöön. Toisaalta tahtoisin keskustella jonkun leikkauksen läpikäyneen kanssa, mutta toisaalta en tiedä, olenko ollenkaan sellainen ihminen, joka tapaa tukihenkilöitä. Yleensä olen puhelias ja avoin omista asioistanikin, mutta tässä mennään ehkä jo jonkin rajan yli. Ehkä tämä johtuu osittain siitäkin, että en ole vielä tunnustanut itselleni pelkojani ja jännittämistäni, ja tukihenkilön kanssa keskustellessa ne saattavat tulla liian lähelle...