En osaa kirjoittaa tänne mitään. En ole antanut itselleni lupaa ajatella leikkausta juuri lainkaan. Pelottaa, että pian on varmaan pakko ajatella muutakin kuin sitä, miten jälkikasvun ruoka- ja vaatehuolto pelaa sairaalajaksoni aikana tai minkä neuletyön ottaisin mukaan aikaa tappaakseni (vahvasti ehdolla Fifi - pitsineuletta en ole koskaan tehnytkään). Tälläisia pieniä ja vähän isompiakin käytännön asioita olen kyllä pohtinut, mutta leikkauksen itsessään olen työntänyt jonnekin taka-alalle.

Syklosporiini toimii ja ei toimi. Annosta rukataan ja ravaan verikokeissa alle viikon välein. Kortisonia on laskettu, mutta ei ehkä olisi kannattanut: vanhat tutut oireet tuntuvat palaavan taas. Jossain takaraivossa kytee jo pelko siitä, että en pysykään kunnossa suunniteltuun leikkausajankohtaan saakka, vaan että tässä joudutaan vielä aikaisemmin kiireelliseen leikkaukseen (ja mahdolliseen väliakaiseen avanteeseen, jota en suostu edes ajattelemaan).

Tähystyksessä muuten todettiin, että koliittini ei enää ole vasemmanpuoleinen. Se on tehnyt laajentumisia ennenkin, mutta palannut aina totaalista pienempialaisemmaksi. Nyt oli tulehdusta koko paksusuolen alueella. Ja koska aktivoitumista on tapahtunut usein Azamunin ja kortisoninkin läpi, ei muillakaan lääkkeellisillä hoitovaihtoehdoilla todennäköisesti olisi tehoa. Niillä saisi ehkä ostettua vähän lisää aikaa leikkauspäätöstä pohtiessa.

Jälkikasvu tahtoisi taas "sinne lääkäriin, missä oli niitä merirosvoja". Vierailupäivänä oli tehty paljon silmäleikkauksia. Myös robottisänky teki vaikutuksen.