En osaa kirjoittaa tänne mitään. En ole antanut itselleni lupaa
ajatella leikkausta juuri lainkaan. Pelottaa, että pian on varmaan
pakko ajatella muutakin kuin sitä, miten jälkikasvun ruoka- ja
vaatehuolto pelaa sairaalajaksoni aikana tai minkä neuletyön ottaisin
mukaan aikaa tappaakseni (vahvasti ehdolla Fifi
- pitsineuletta en ole koskaan tehnytkään). Tälläisia pieniä ja vähän
isompiakin käytännön asioita olen kyllä pohtinut, mutta leikkauksen
itsessään olen työntänyt jonnekin taka-alalle.
Syklosporiini toimii ja ei toimi. Annosta rukataan ja ravaan
verikokeissa alle viikon välein. Kortisonia on laskettu, mutta ei ehkä
olisi kannattanut: vanhat tutut oireet tuntuvat palaavan taas. Jossain
takaraivossa kytee jo pelko siitä, että en pysykään kunnossa
suunniteltuun leikkausajankohtaan saakka, vaan että tässä joudutaan
vielä aikaisemmin kiireelliseen leikkaukseen (ja mahdolliseen väliakaiseen avanteeseen, jota en suostu edes ajattelemaan).
Tähystyksessä muuten todettiin, että koliittini ei enää ole
vasemmanpuoleinen. Se on tehnyt laajentumisia ennenkin, mutta palannut
aina totaalista pienempialaisemmaksi. Nyt oli tulehdusta koko
paksusuolen alueella. Ja koska aktivoitumista on tapahtunut usein
Azamunin ja kortisoninkin läpi, ei muillakaan lääkkeellisillä
hoitovaihtoehdoilla todennäköisesti olisi tehoa. Niillä saisi ehkä
ostettua vähän lisää aikaa leikkauspäätöstä pohtiessa.
Jälkikasvu tahtoisi taas "sinne lääkäriin, missä oli niitä
merirosvoja". Vierailupäivänä oli tehty paljon silmäleikkauksia. Myös
robottisänky teki vaikutuksen.
perjantai, 25. marraskuu 2005
Kommentit